Siirry pääsisältöön

Tekstit

Videot

Anilda Ibrahimin Punainen morsian

    Albanialaissyntyinen, Roomassa asuva toimittaja ja kirjailija Anilda Ibrahimi on kirjoittanut kirjan Punainen morsian (Rosso come una sposa), joka ilmestyi Italiassa vuonna 2008 ja meillä Helinä Kankaan suomentamana vuonna 2010. Kirjan on kustantanut Tammi, ja se löytyy Keltaisesta kirjastosta. Törmäsin kirjaan sattumalta selatessani nettiantikvariaatin sivuja, ja päätin tilata sen, sillä se herätti uteliaisuuteni sekä nimellään että aihepiirillään.   Punainen morsian kertoo albanialaisen suvun tarinaa neljän sukupolven ajalta 1900-luvun alkupuolelta aina vuosisadan loppupuolelle asti. Kirjassa on kaksi osaa, joista ensimmäisessä liikutaan kuningas Zogu I:n Albaniassa ja siirrytään 2. maailmansodan tapahtumien kautta Enver Hoxhan kommunistiseen yhteiskuntaan. Toisessa osassa eletään jo syvällä kommunistihallinnossa, mutta edetään vähitellen kohti kommunismin kaatumista, muurien murtumista ja maan avautumista ulkomaailmalle eristyneen vaiheen jälkeen.   Kirjan ensimmäisess

Viimeisimmät blogitekstit

Kaupungin linnut

Kazuo Ishiguron Klara ja aurinko

Yoko Ogawan Muistipoliisi