Myyttiset hirvi ja joutsen
”Missä hirvi synnytelty,
karin poika kasvateltu?
Tuoll’ on hirvi synnytelty,
nevan tuulisen selällä,
tiheillä tuomikoilla,
paksuilla pajupehuilla,
Otavaisen olkapäillä,
taivaan tähtien seassa.”
Etsiessäni ihmisen luontoyhteyden kulttuurisia tulkintoja lähdin viime kesänä tutustumaan pohjoiseen mytologiaan ja riimutraditioon. Syksyllä osallistuin englantilaisen riimuasiantuntijan Maggie Rose Cunninghamin vetämään riimuastrologian haasteeseen ja ihastuin riimuihin täydellisesti. Tässä blogijutussa esittelen teille erään tekemäni jännittävän havainnon yhdestä nimenomaisesta riimusta, joka on Algiz tai Elhaz. Se on vanhemman futharkin 15. riimu ja sen symboliikkaan kuuluvat hirvi (Elhaz) ja joutsen (Algiz).
Tämä havainto syntyi lukiessani luontokuvaaja Heikki Willamon upeaa luontokirjaa Hirven klaani. Willamon kuvauksesta sain oivalluksen 15. riimun symboliikan perustasta muinaisten ihmisten kokemusmaailmassa. Hämmästyksekseni huomasin, että tämän riimun taustalla vaikuttavat merkitykset ja sisällöt vievät meidät ajassa hyvin kauas taaksepäin aina kivikaudelle asti ja johdattavat meidät nykyisen Venäjän puolelle Äänisjärven kivikautisille kulttipaikoille.
Äänisen rannoilla on elänyt voimakkaana sekä joutsenkultti että hirvikultti. Heikki Willamo kertoo matkastaan suuren veden itäpuolelle, jossa asumattomien hiekkarantojen lomasta pistäviin kallioniemiin on hakattu kuvia: joutsenia, hirviä, karhuja ja muita eläimiä, veneitä sekä ihmisiä tai henkiolentoja. Sileään kallioon lähelle vesirajaa hakatut sadat kuvat ovat vuosituhansien ikäisiä. Joutsenet ovat pääasemassa, mutta hirven kuvia on hakattu joutsenten sekaan, ja veneiden keuloja sekä melojen ja rituaalisauvojen päitä koristavat hirvenpäät.
”Joutsenet hallitsevat Äänisen kuvakenttiä. Monet ovat hienolla viivalla hakattuja naturalistisia kuvia, toiset myyttisiä sateenkaarimaisin viivoin koristeltuja olentoja. Joidenkin kaulat ovat liioitellun pitkiä. Kauloja katoaa kallionhalkeamiin, toisaalla ne ilmestyvät esiin. Yhteys aliseen maailmaan on kouriintuntuva, valkoinen sielulintu on ollut täällä asuneille ihmisille pyhistä pyhin.” Heikki Willamo: Hirven klaani
Heikki Willamo mainitsee Hirven klaanissa, että Itä-Karjalan joutsenkultin hipaisu nykyiseen Suomeen on ollut sangen kevyt laatuaan. Se näkyy vain kahden vesilinnun kuvana suuren siirtolohkareen kyljessä Savonlinnan Rapakonsaaressa, mutta ainakin toinen näistä maalatuista linnuista esittää joutsenta. Linnut on kuvattu niin, että ne on sijoitettu virran kaltaiseen juonteeseen, ja tästä syntyy mielleyhtymä Tuonelan joutseneen, joka on tärkeä mytologinen aihe itämerensuomalaisten kansojen vanhassa perinteessä.
Tuonen joutsen toimi välittäjänä ja yhteyden solmijana tuonpuoleisen ja tämänpuoleisen välillä, sielulintuna se oli jumalaista alkuperää ja siksi niin pyhä, että sitä ei saanut eikä voinut tappaa. Sielulintukäsitys liittyi uskomukseen, jonka mukaan ihminen muuttui linnuksi kuolemassa ja poistui kehosta viimeisen henkäyksen myötä.
Tummassa Tuonen virrassa lipuva mystinen joutsen on tietysti meille kaikille tuttu symboli suomalaisessa kirjallisuudessa, kuvataiteessa ja musiikissa. Kalevalassa Lemminkäinen kohtasi oman kuolemansa yrittäessään ampua Tuonen joutsenta, ja Akseli Gallen-Kallelan Lemminkäisen äiti -maalaus kuvaa tätä kohtaloa. Sibeliuksella Tuonelan joutsen on osa Lemminkäinen-sarjaa, Eino Leino puolestaan on kirjoittanut runomuotoisen näytelmän Tuonelan joutsen.
Joutsenaihe esiintyy toki myös populaarikulttuurissa, ja tyyliteltyä joutsenta on käytetty monissa logoissa ja tuotemerkeissä. Suomen Joutsen, Suomen laivaston koululaiva, on nykyisin museona Forum Marinumissa Turun Aurajoessa. Euron kolikon kruunapuolella lentää kaksi laulujoutsenta. Ja onhan laulujoutsen Suomen kansallislintu ja sellaisena sillä on aivan erityinen asema suomalaisessa mielenmaisemassa.
Äänisjärven kivikautisten asukkaiden tapaan muinaissuomalaiset palvoivat hirveä, ja Suomi onkin ollut vahvasti hirvikultin maata. Hirven kotiutuminen on tapahtunut välittömästi jääkauden jälkeen kehittyneisiin aromaisemiin. Meiltä on löytynyt kivikautisia kalliokuvia ja pienoisveistoksia, joiden aiheena on hirvi, ja juuri hirveen liittyvät maamme varhaisimmat kiviesineet. Rovaniemeltä löytyneen puisen hirvenpääveistoksen iäksi on arvioitu noin 8800 vuotta, ja sitä on käytetty veneen kokkakoristeena.
Noin puolessa Suomen 84 tunnetusta punavärillä tehdystä kalliomaalauksesta esiintyy kulttieläin hirvi. Suomalaisten kalliomaalausten asiantuntija, arkeologi Timo Miettinen arvelee, että meillä kampakeraamisen kivikauden (n. 5200-2500 eaa) asukkaat ovat pitäneet erityisesti hirveä toteemieläimenään, Äänisen alueen asukkaat puolestaan nimenomaan joutsenta.
Paitsi kunnioitettu sakraalieläin hirvi on ollut myös tärkein saaliseläin, jonka kiinni saaminen on vaatinut suurta metsästystaitoa. Onnistumisen varmistamiseksi on käytetty riittejä, loitsimista, manaamista, maanittelua ja uhraamista, ja tämä kaikki on lujittanut hirven asemaa myyttisenä eläinhahmona. Kalliokuvissa hirvi esiintyy yleensä staattisesti sivukuvana ja vain ääriviivoin maalattuna, ja lähes aina eläin katsoo vasemmalle. Poikkeuksen tekevät Ristiinan Uittamonsalmen ja Konniveden Haukkakallion laukkaavat hirvet. Jälkimmäinen kalliomaalaus on pienehkö, eloisa ja vauhdikas, ja siinä punamullalla täyteen maalattu hirvi liikkuu oikealle, lisäerikoisuutena eläimen molemmat korvat on kuvattu.
”Haukkavuoren seinämällä kiitävä hirvi muistuttaa meitä siitä, mistä olemme tulleet, minne olemme menossa. Luojina ja lunastajina, kauneuden ja ikuisuuden symboleina olivat muinoin eläimet, meitä paljon vanhemmat veljemme, maan todelliset valtiaat. Kruunusarvinen hirvi, Hiiden, metsän olennoituma, nousi vuosituhansien ajan suon reunalta kallioseinämille ja taivaankannelle, kiitämään liekehtivänä jumalana, aurinkona, taivaan halki.” Timo Miettinen, Risto Louneman kirjassa Suomen kansan pyhät paikat
Pohjoisten kansojen mytologiassa tunnetaan todellakin aurinkohirvi. Se kantaa päivää selässään, ui yöllä pimeän meren yli ja aamun koittaessa nousee jälleen maata valaisemaan. Hirvi samastetaan tässä aurinkoon, elämän antajaan ja ylläpitäjään. Kun hirvi on ollut Suomenniemen asukkaiden pyhä toteemieläin ja heimon palvottu kantaemo, se on auringon kaltaisena jumalallinen olento ja heimo itsessään aurinkojumalasta polveutunut hirviklaani. Tässä piilee valtava spirituaalinen syvyys, kun sitä alkaa pohdiskella.
”Hirvi piti tappaa, pyhä eläin kaataa, ja tämä ristiriita lienee leimannut hirviklaanin elämää. He kohdistivat hirveen varmasti myös rituaalista pyyntiä. Hirvenhiihto toistuu niin Kalevalassa kuin monissa muissa pohjoisissa myyteissä, se on sijoitettu taivaalle sekä Otavaan että Orionin tähtikuvioon. Se on myös hakattu Vienan Karjalaan Uikujoen pyhään rantakallioon.” Heikki Willamo: Hirven klaani
Hiisi tarkoittaa pyhää paikkaa itämerensuomalaisten alkuperäisuskonnossa. Kristinuskon tulon jälkeen hiisi-sanan merkitys muuttui tarkoittamaan pahansuopaa persoonallista henkiolentoa tai henkiolentoja, joiden kotipaikka oli myös Hiisi tai Hiitola. Kalevalasta löytyy meille tuttu tarina Hiiden hirven hiihdännästä. Siinä Pohjolan tytärtä kosiva Lemminkäinen saa Pohjolan emännältä Louhelta mahdottoman tehtävän hiihtää ensin elävänä kiinni Hiiden hirvi. Aluksi Lemminkäinen epäonnistuu tehtävässä liiallisen korskeutensa takia, mutta otettuaan kokemuksesta opikseen hän lopulta saavuttaa tavoitteensa.
Olen aikoinani nähnyt poikkeuksellisen voimakkaan ja toden tuntuisen hirviunen, joka ajoittui vaikeaan vaiheeseen elämässäni. Oli tarve tehdä iso ratkaisu, ja unessa hirvi tuli oppaakseni tietä näyttämään. Seison metsässä kalliojyrkänteen reunalla ja katselen epävarmana alas kapealle polulle kallion ja tiheän puuston välissä. Pohdin, pitääkö minun lähteä taivaltamaan tuota polkua. Samassa polulle astuu suuri sarvipäinen uroshirvi, viileässä ilmassa sen ympärillä väreilee usvaa ja se näyttää toisesta maailmasta tulleelta henkiolennolta. Hirvi kohottaa päätään ylös minua kohti ja katsoo, laskee sitten taas päänsä ja osoittaa asennollaan polkua oikealle. Tunnen rauhoittuvani ja mieleni valtaa selkeys ja turvallisuuden tunne. Tämän jälkeen hirvi katoaa metsään. Vähän myöhemmin elämässä päätän erota ensimmäisestä aviopuolisostani ja jatkaa matkaa yksin uuteen suuntaan.
Riimutraditiossa vanhemman futharkin (n. 150-800 jaa.) 15. riimu liitetään juuri suojaukseen, ohjaukseen ja jumalalliseen yhteyteen. Riimut voidaan käsittää elementaalivoimien symboleina tai jopa suoraan itse luonnossa vaikuttavina elementaalivoimina. 15. riimulla on kaksoismerkitys. Se on Elhaz eli hirvi ja Algiz eli joutsen. Pohjoisessa perinteessä vallitsee näkemys, jonka mukaan ihmisen hengellä on monta osaa, ja eräs niistä esiintyy usein eläimen hahmossa. Henkieläimellä on käytössään vaiston ja intuition voimat, ja se voi liikkua ihmisen puolesta eri ulottuvuuksissa. Hirvi on voimallinen puolustaja ja suojelija, joutsen taas yhdistää ihmisen tämän korkeampaan minään ja selkiyttää tietoisuutta sielun polusta. Elhaz-Algiz-riimu on kuin suuri siunaus, jolle avautuminen synnyttää luottamuksen elämästä selviytymiseen ja lopulta elämän jatkumiseen maailmoja erottavan verhon läpi siirryttäessä.
Kiehtova yksityiskohta tässä kaikessa on se, että jo kivikauden ihmisryhmällä Äänisen rannoilla hirvi ja joutsen esiintyvät yhdessä kalliomaalauksissa. Myös vanhemman futharkin riimussa hirvi ja joutsen liitetään yhteen. Tuhansien vuosien takaisten kivikautisten kuvien ja varhaiskeskiajan riimukulttuurin välillä on kuitenkin pitkä ajallinen ero. Olen miettinyt, mistä tämä saattaisi kertoa ja millaisia selityksiä sille voisi olla.
Yksi ilmiselvä selitys on se, että sekä hirvi että joutsen ovat molemmat mahtavia eläinkunnan edustajia, ja siellä missä niitä on tavattu luonnossa, ne ovat nousseet erityiseen asemaan sekä ihmisten mielissä ja uskomuksissa että aivan konkreettisesti heidän elinpiirinsä tärkeänä osana. Näin ne on ollut luontevaa yhdistää toisiinsa osaksi samaa myyttistä kertomusta. Sitä paitsi hirvi ja joutsen viihtyvät osin samanlaisessa ympäristössä veden äärellä kosteissa järvenrantaluhdissa, mistä ne saavat vesikasveja ravinnokseen.
Mutta onhan pohjoisen luonnossa myös muita upeita, vaikuttavia eläimiä ja lintuja, vaikkapa karhu, susi, ilves, kurki ja kotka, joten miksi juuri joutsen ja hirvi muodostavat erityisen symboliparin.
Toinen selitysmalli menee vielä syvemmälle inhimillisen elämän peruslähtökohtiin, nimittäin kaiken alkuun ja loppuun, syntymään ja kuolemaan. Nämä kaksi elämän rajakohtaa ovat aina olleet eksistentiaalisen kokemuksen ytimessä, siitä saakka kun ihminen on maapallolla elänyt. Jos hirvi on ollut syntymän ja joutsen kuoleman symboli ja niiden välissä yhteen sitovana kudoksena itse maanpäällinen elämä, tämä selittäisi vahvan kytkennän näiden majesteettisten olentojen välillä.
Hirvi elämän alkamisen vertauskuvana on samalla myös elämän jatkumisen varmistaja, sillä hirvi oli saaliseläin, josta saatiin ravintoa ja jonka kaikki muutkin osat käytettiin hyväksi erilaisiin tarve-esineisiin. Myytti aurinkohirvestä kuvaa loisteliaasti syntymän ja elämänkaaren kuviota, joka lopulta päättyy maalliseen kuolemaan, mutta ei kuitenkaan lopulliseen häviämiseen, sillä aurinko palaa yhä uudestaan jälleensyntyneenä jatkamaan kiertokulkuaan.
Joutsen puolestaan on kuin luotu ilmestymään kuolemassa ja saattamaan tästä maailmasta tuonpuoleiseen matkaavaa. Näin se toimii hirven mystisenä parina varmistaen olemassaolon ikuisuuden. Iltahämärissä tumman veden pinnalla lipuva valkea lintu näyttää lähes epätodelliselta, kuin kangastukselta, ja sellaisena se henkii jotain jumalallista, pyhää ja kuolematonta.
Tästä näkökulmasta hirven ja joutsenen yhteen kietominen on täysin luontevaa. Teema on ajaton, eikä kivikauden ja keskiajan ihmisen välinen ajallinen etäisyys ole ratkaiseva, jos kokemusmaailmassa on riittävästi yhtäläisyyttä. On otettava huomioon vielä sekin mahdollisuus, että kysymyksessä on kulttuurivaikutus, jossa myytin alkujuuret lähtevät kivikaudelta tai jopa varhaisemmalta ajalta ja johtavat eri ihmisryhmien liikkumisen ja kansojen kohtaamisen kautta varhaiskeskiajan riimusymboliikan syntymiseen.
Itse olen tietenkin vain tällainen luontoa ja ihmiskunnan vanhoja perinteitä pohdiskeleva maallikko, ja jos satun saamaan käsiini lisää tutkimustietoa aiheesta, pohdiskelut saavat varmasti uusia ulottuvuuksia. Joka tapauksessa aihepiiri on niin kiehtova, että voin vahvasti suositella tutustumista ainakin Heikki Willamon kirjaan Hirven klaani. Siinä Willamon huikean hienot luontokuvat ja selkeän vähäeleinen, runollinenkin teksti, vievät lukijan mukanaan aidolle elämysmatkalle pohjoisen luonnon sydämeen.
Lähteitä:
Demarco, Stacey (2016): Viking Oracle. Wisdom of the Ancient Norse. Artwork by Jimmy Manton. Blue Angel Publishing.
Lounema, Risto (2003): Suomen kansan pyhät paikat. Yhtyneet Kuvalehdet Oy.
Luna, Bianca (2011): Runes, the Gods’ Magical Alphabet. Runes guidebook & 25 runes. Lo Scarabeo.
Salo, Susanna (2017): Ukon pakka. Salakirjat.
Tartara, Paola (2017): Runes of the Northern Lights. Inspirational cards. Text by Jaymi Elford. Lo Scarabeo.
Willamo Heikki (2005): Hirven klaani. Otava.
Nettilähteitä:
Kommentit
Lähetä kommentti