Peukaloinen

Kuva: Pixabay, DieNaturreise

Peukaloinen, Troglodytes troglodytes

Ruots. Gärdsmyg

Engl. Wren

Heimo: Troglodytidae

Suku: Troglodytes

Laji: troglodytes

Koko:

Pituus 9-11 cm

Siipiväli 13-17 cm

Paino 7-12 g

Eräänä päivänä päätin tehdä vähän erilaisen metsälenkin kuin tavallisesti. Nousin ylös lähimetsän rinnettä sellaista polkua pitkin, jota en ollut aikaisemmin kulkenut, ja ylhäällä jatkoin sitten kulkua kalliorinteen reunaa myötäillen. Yhtäkkiä alkoi kuulua voimakasta varoittelua, joka tuntui tulevan läheltä kaatuneen kuusen ja sen pystyyn nousseen juurakon suunnasta. Juurakon päällä oli peukaloinen, ja se puolusti pesäänsä pontevasti päästäen kovaa ja terävää rätinää: trrrrrt trrrrrt trrrrt. Linnun esitys oli niin terhakka, että tunsin itseni häpeälliseksi rauhanhäiritsijäksi, ja lähdin nopeasti poistumaan paikalta. Vähän kauempana katsoin vielä kerran taakseni nähdäkseni viimeisen silmäyksen tästä pätevästä pikkulinnusta, sillä kohtaaminen oli merkkitapaus ja ensimmäinen kerta, kun olen nähnyt peukaloisen läheltä.

Peukaloinen on varpuslintu, jonka suku on syntynyt ja kehittynyt Uudella mantereella. Lajeja on kaikkiaan 12, joista Suomessa ja Euraasiassa esiintyy ainoastaan yksi, Troglodytes troglodytes. Euraasian lisäksi peukaloiset ovat levittäytyneet Pohjois-, Keski- ja Etelä-Amerikkaan sekä Pohjois-Afrikkaan. Meillä peukaloinen pesii koko maassa Metsä-Lappiin asti, ja pesimisen päälevinneisyys ulottuu etelästä Oulun ja Kuusamon seuduille saakka. Suomen peukaloiskanta on kasvanut 1940- ja 1950-luvuilta lähtien, ja Lasse J. Laineen vuonna 2023 päivitetyssä Suomen linnut -tunnistusoppaassa nykyiseksi parimääräksi on arvioitu 200.000. Luontoportin arvio on pienempi, 50.000-120.000 paria, ja siinä on suuri vaihteluväli. Sen sijaan Suomen Luonto -lehti 5/2025 esittää seuraavat luvut: keskikanta 2013-2018 190.000 paria, 2019-2024 350.000 paria! Uhanalaisuusluokituksessa peukaloinen on elinvoimainen sekä meillä että maailmalla.

Peukaloisen pesimäympäristöä ovat ryteikköiset metsät. Se suosii rikkonaisten kuusi-, seka- ja lehtimetsien korpipainanteita ja puronotkoja sekä rinnelehtoja ja aukioiden laitamia, joista löytyy kaatuneiden tai hakattujen puiden kantoja, tuulenkaatojen juurakoita ja risukasoja. Maaston on oltava paitsi rikkonaista myös kosteaa, ja aluskasvillisuuden tulee olla rehevää. Sopivassa ympäristössä useita pareja asettuu monesti pesimään lähekkäin. Oman peukaloiseni näin juuri tuollaisessa lehtomaisessa ja sammaleisessa rinnemetsässä myrskyn kaatamalla puunjuurakolla, ja läheltä löytyy monenlaista luonnontilaista ryteikköä, joka varmasti miellyttää lintua.

Keväällä peukaloiskoiraat saapuvat pesimäseuduilleen aikaisemmin kuin naaraat. Koiras varaa reviirin, jonne se rakentelee useita pallomaisia soidinpesiä käyttäen rakennusaineena sammalta, saniaisia, ruohoja, korsia ja kuivia lehtiä. Tavallisesti pesät sijaitsevat kaatuneen puun juurakossa alaspäin kaartuvien, ohuiden juurien kätkössä, myös risukossa, pienessä kuusessa tai pensasmaisessa katajassa. Näitä kosiopesiään koiras sitten esittelee naaraalle lepattavasti lennellen. Naaras valitsee itselleen mieleisimmän pesän ja vuoraa sen höyhenillä ja muulla pehmeällä materiaalilla. Naaraan hautoessa koiraalla on tapana käydä nukkumassa jossain käyttämättä jääneessä pesässä. Joskus koiras pariutuu samanaikaisesti kahden naaraan kanssa.

Huhti-toukokuussa naaras munii 5-9 valkeaa, punaruskeapilkkuista munaa ja hautoo niitä 12-20 vuorokautta. Koiras ei osallistu haudontaan. Kun poikaset ovat kuoriutuneet, emot ruokkivat niitä pesässä n. 15 vuorokautta. Poikasten poistuttua pesästä ruokintaa jatketaan maastossa vielä toiset pari viikkoa. Peukaloinen tekee usein toisen pesyeen kesä-heinäkuussa. Jos koiraalla on kaksi naarasta, se osallistuu tyypillisesti enemmän jälkimmäisen pesyeensä hoitoon. Naaras siirtyy usein hautomaan ja kasvattamaan toista pesyettään juuri siihen pesään, missä koiras on käynyt viettämässä yönsä.

Peukaloisen ravinto koostuu hyönteisistä ja niiden toukista, hämähäkeistä, lieroista ja muista selkärangattomista pikkueläimistä. Ryteikköjen ja puronvarsien tiheä aluskasvillisuus tarjoaa peukaloiselle herkkupöydän, ja syötävää etsitään sekä maasta että kasvillisuudesta. Talviravintoon kuuluvat siemenet ja marjat, joita peukaloiset voivat tulla hakemaan myös pihapiireistä. Peukaloinen on vikkelä liikkeissään. Se puikkelehtii maassa aluskasvillisuuden seassa ruokaa etsiessään ja pelästyessään katoaa ryteikköön salamannopeasti. Muuten se lentää lyhyitä pyrähdyksiä huristavan ripein siiveniskuin lähellä maanrajaa tai matalalla puusta toiseen.

Kuva: Pixabay, Illuvis

Peukaloinen on Suomen toiseksi pienin lintu, kooltaan vain vähän pienintä pesimälintuamme hippiäistä suurempi. Peukaloinen näyttää palleromaiselta. Sen kaula on lyhyt, mutta koivet ovat pitkät. Lyhyttä pyrstöään se pitää terhakkaasti pystyssä. Päältä peukaloinen on tumman punaruskea tai kanelinruskea ja alta vaaleamman harmaanruskea, ja koko lintu on kauttaaltaan ohuin tummin poikkiraidoin kirjailtu. Vaalea silmäkulmajuova on kapea. Tummanruskea nokka on pitkä, ohut ja terävä. Koivet ovat punertavanruskeat ja silmän värikalvo tummanruskea. Sukupuolet ja eri ikäluokat ovat samanväriset. Vanhoilla peukaloisilla on täydellinen sulkasato kesällä pesinnän jälkeen. Nuorilla linnuilla höyhenpuvun sulkiminen tapahtuu osittain ennen syysmuutolle lähtemistä.

Peukaloisen nopearytminen ja polveileva laulu on hämmästyttävän voimakas linnun pieneen kokoon nähden, ja se suoritetaan hyvin kokonaisvaltaisesti vartalo väristen. Kauas kantava metallinen lauluesitys päättyy teräväsointiseen trilliin. Kun peukaloinen kajauttaa säkeensä, sen lyhyt pyrstö on pystyssä, nokka apposen avoimena ja kurkkuhöyhenet pörhöllään. Usein lintu laulaa täysin näkyvällä paikalla juurakon, risukon tai kaatuneen rungon päällä, joskus taas korkean kuusen latvassa. Keväällä ja alkukesästä koiras laulaa etenkin ennen auringonnousua, mutta jatkaa aktiivisesti illansuuhun asti. Laulua saattaa kuulla vielä syksylläkin. Varoitusäänet ovat hätäisesti naksuttava ”tsäk tsäk” sekä terävästi rätisevä ”trrrrrt”, josta viimeistään tunnistaa peukaloisen läsnäolon.

Peukaloinen talvehtii Länsi-, Keski- ja Etelä-Euroopassa. Näillä seuduilla se on yleisimpiä puutarhoissa ja puistoissa pesiviä pikkulintuja, ja sen laulua voi siellä kuulla ympäri vuoden. Pesimäkauden ulkopuolella lintu elää yksin ja puolustaa reviiriään lajikumppaneita vastaan. Joitakin peukaloisia jää vuosittain talvehtimaan maahamme puron- tai ojanvarsille pääosin Ahvenanmaalle, lounaissaaristoon ja Etelä-Suomeen. Peukaloinen on yömuuttaja. Syysmuutto tapahtuu syys-marraskuussa, kevätmuutto huhti-toukokuussa.

Lintuharrastajien keskuudessa peukaloinen tunnetaan monilla lempinimillä, joita ovat peukku, troglari, rambo, vahvajussi ja metsien voimamies. Nimitys rambo on tullut linnun varoitusäänestä, joka muistuttaa konekiväärisarjan sykettä. Peukaloinen onkin varsin mieleenpainuva tyyppi, ja siihen on helppo ihastua. Näin kävi minullekin vain yhden kohtaamisen perusteella.

Kuuntele Metsäradion podcast peukaloisesta YLE Areenassa, https://areena.yle.fi/1-65816343?utm_medium=social&utm_campaign=areena-ios-share