Telkkä

Kuva: Pixabay, Pixel-mixer

Telkkä, Bucephala clangula

Ruots. Knipa

Engl. Goldeneye

Heimo: Sorsat, Anatidae

Suku: Telkät, Bucephala

Laji: Telkkä, Bucephala clangula

Koko:

Pituus 42-50 cm

Siipiväli 65-80 cm

Paino 650-1200 g

Telkkä on sorsien (Anatidae) heimoon kuuluva pienehkö kokosukeltaja. Se on pohjoisen havumetsävyöhykkeen lintu. Sen maailmanlaajuinen pesimäalue ulottuu Pohjois-Euroopasta Siperian yli Alaskaan ja Kanadaan. Pohjois-Amerikassa sen pesimäalueen eteläraja asettuu Kalliovuorten pohjoisosiin ja Isojenjärvien alueelle. Euroopassa telkän eteläisimmät populaatiot pesivät Pohjois-Saksassa ja Puolassa. Pari pientä erillisesiintymää pesii Keski-Euroopan järvillä.

”Boreaalinen vyöhyke eli pohjoinen havumetsävyöhyke eli taiga on kasvillisuusvyöhyke, jonka perustana on halki pohjoisen pallonpuoliskon ulottuva yhtenäinen havumetsäalue.” Wikipedia

Telkkä pesii kaikissa Pohjoismaissa lukuunottamatta Islantia, ja suurin pesimäkanta on meillä Suomessa. Suomen pesimäkanta on samalla Euroopan tihein. Telkkä pesiikin meillä koko maassa, ei kuitenkaan puuttomilla tuntureilla eikä ulkosaaristossa. Suomen pesimäkannan koko oli arviolta 100 000 - 130 000 paria vuonna 2024. Kanta on elinvoimainen sekä meillä että maailmalla.

Kuva: Pixabay, mbc-2016

Telkkä on keskikokoinen, sinisorsaa pienempi, ja muodoltaan tanakka ja lyhytkaulainen. Sen pää on iso ja kolmikulmaisen suippo, otsa on korkea ja lyhyt nokka on tyvestä paksu. Lyhyttä pyrstöään se pitää joskus vinosti koholla. Koiras on naarasta kookkaampi. Telkällä koiras ja naaras erottuvat toisistaan selvästi, sillä ne ovat eriväriset.

Koiras on yleisilmeeltään mustavalkoinen. Sen rinta ja kylki hohtavat valkoisina, selkä ja peräpää ovat mustat. Pää on vihertävän metallinkiiltoisen musta, ja siinä on hyvin erottuva pyöreä valkoinen poskitäplä nokan tyven molemmin puolin. Naaras on hillitymmän värinen. Sen selkä ja kupeet ovat harmaat ja pää tumman suklaanruskea. Naaraalla näkyy myös kapea valkea kaularengas, joka häipyy loppukesällä. Harmaassa kyljessä on valkoinen juova. Molempien sukupuolten vatsa on valkoinen. Telkänpoikaset ovat mustavalkoharmaita, ja ne tunnistaa parhaiten poskien valkoisesta alueesta. Nuoret linnut muistuttavat naarasta. Sukupuolten värierot alkavat näkyä talvehtimisalueella tapahtuvassa sulkasadossa.

Kuva: Pixabay, Cheerfully_lost

Lentävällä telkällä valkea siipilaikku vilkkuu silmiinpistävästi, ja lisäksi naaraalla erottuu kaksi valkoista siiven pitkittäisjuovaa. Siipilaikut näkyvät myös uivalla linnulla. Yksivuotiaan koiraan siipi- ja poskilaikut ovat aikuista pienemmät. Telkän koivet ovat keltasävyiset ja silmän värikalvo on kirkkaan keltainen ja selvästi erottuva. Koiraan ja naaraspukuisen telkän nokka on musta, mutta keväisin ennen haudonnan aloittamista vanhalla naaraalla näkyy keltainen rengas nokan kynnen takana.

Telkän siivistä lähtee lentäessä helisevä, viheltävä ääni, joka syntyy ilmavirran vaikutuksesta siipien viuhuessa vimmatulla nopeudella. Vihellys on voimakkainta koiraalla keväällä soidinaikaan. Soitimella koiras sukeltelee ja ui villisti naaraan ympärillä. Se kosiskelee naarasta päästäen erikoista kuivasti narisevaa ääntä ja heilauttaen samalla päänsä taakse selkää vasten. Lähelle uinutta kilpakosijaa se ajaa takaa niin että vesi pärskyy. Naaraan kutsu- ja varoitusääni on kova ja karhea narskutus. Muutenkin telkkä on näkyvä ja touhukas vesilintu. Se lentää hyvin nopeasti, ui avovedessä ja sukeltelee välillä tiuhaan tahtiin. Muulloin kuin soidinaikana telkkä on tyypillisesti hiljainen.

Telkkä pesii monenlaisten vesien äärellä. Sitä tavataan hyvin runsaslukuisena rehevillä järvillä ja melko runsaslukuisena karuilla järvillä ja metsälammilla sekä merenlahdilla. Se on harvalukuisempi sisäsaaristossa, soilla ja jokivarsilla. Telkkä suosii metsäisiä rantoja sekä kaislikkoisia lahdelmia ja suvantoja, mutta paikan valinnan tärkein kriteeri on kuitenkin pesäkolon läheisyys. Pesä voi olla palokärjen kolossa, puunonkalossa tai vartavasten asennetussa pöntössä. Telkän pönttö ripustetaan rannan tuntumaan 1,5-3 metrin korkeudelle, ja sen pohjalle laitetaan vähintään 5 cm sahanpurua, turvetta, lahopuuta tai vastaavaa.

Naarastelkkä munii huhti-toukokuussa 6-11 sinertävänvihreää munaa, joita se hautoo 27-32 vuorokautta. Munat munitaan usein paljaalle alustalle, mutta vähitellen naaras nyppii untuvia munien suojaksi. Poistuessaan pesästä hakemaan itselleen ravintoa se peittää munat huolellisesti untuvilla. Maan eteläosissa poikaset kuoriutuvat toukokuun puolivälistä alkaen ja varhaisina keväinä jopa aiemmin.

Naaras hoitaa poikueensa yksin. Se huolehtii poikasista 2-60 vuorokautta, ja lentokykyisiä poikaset ovat 57-66 vuorokauden eli noin 2 kuukauden ikäisinä. Päivän parin ikäisiä poikasia emo houkuttelee tulemaan ulos pesäkolosta, ja niin ne rohkaistuvat hyppäämään ja selviytyvät ilmalennosta vahingoittumattomina maahan ja sieltä edelleen veden äärelle. Pesästä poistuminen tapahtuu yleensä aamupäivällä.

Aluksi poikaset pysyvät poikueena emon seurassa, mutta ravintoa ne etsivät itsenäisesti heti, sillä telkkäemo ei ruoki poikasiaan. Petoriskiä vähentääkseen emo hylkää usein osan untuvikoista yksittäin sinne tänne sopiviin vesiin ja siirtyy muiden untuvikkojen kanssa toisaalle. Omilleen jätettyjen poikasten on selviydyttävä omin päin, ja puolikasvuisina muutkin poikaset elävät yksinään.

Sopivista pesäpaikoista on usein siinä määrin pulaa, että kaksi tai useampi telkkänaarasta saattaa munia samaan pönttöön. Mikäli munia tulee enemmän kuin kaksitoista, kyseessä on yhteispesintä, ja silloin ratkaisevaa on se, saavatko munat hautojan. Jos hautoja löytyy pesäkolokiistan jälkeen, poikasten kuoriutuminenkin voi onnistua normaaliin tapaan. Jos taas hautojaa ei löydy, munat tietenkin tuhoutuvat. Joskus eri naaraiden poikueet saattavat yhdistyä kuoriutumisen jälkeen. Tämä aiheutuu naaraiden reviirikiistasta, ja toisen jouduttua antamaan periksi ja paettua tämän pesye liittyy kiistan voittajan pesyeeseen.

Ravinnon telkkä hankkii sukeltamalla pohjasta. Nilviäiset, äyriäiset, madot, hyönteiset ja muut pienet vesieliöt muodostavat pääravinnon. Toisinaan se syö myös vesikasvien siemeniä.

Olen keväisin soidinaikaan päässyt muutamaan otteeseen seuraamaan telkkäkoiraiden äänekkäitä lentonäytöksiä Tohloppi-järven yllä. Tänä keväänä yksi telkkäpari pesi uimarannan lähellä olevan kaislikon takana. Lämpimänä kevätpäivänä rannassa oli paljon ihmisiä, ja telkkäpari hermostui metakasta niin paljon, että koiras teki siivet viuhuen kaartelevia lentopyrähdyksiä laiturin tuntumassa. Myös naaras lähti pesältä ja teki kaislikon yläpuolella pienemmän kaarroksen, kunnes molemmat painuivat yhdessä jälleen pesimäpaikkaansa.

Telkkä talvehtii Itämeren rannikoilta ja Pohjanmeren ympäristöstä Länsi- ja Keski-Eurooppaan ja jopa Etelä-Eurooppaan asti. Pieni osa talvehtii meillä lounaissaaristossa jäätilanteen salliessa ja muutamin paikoin sisämaan sulapaikoissakin. Ahvenanmaan vesillä talvehtivia telkkiä havaitaan aikaisempaa enemmän. Pitkällä aikavälillä vesilintujen talvikannat ovatkin kasvaneet merkittävästi, ja suurempi vaihtelu riippuu yksittäisten talvien ankaruudesta.

BirdLifen raportin mukaan ankara talvi 2026 oli hankala Suomen vesillä talvehtiville vesilinnuille, sillä Itämeren jääpeite oli laajin yli kymmeneen vuoteen. Telkkiä nähtiin vielä helmikuun alussa lähes keskimääräisesti, mutta kuun toisella kolmanneksella ennätyksellisen vähän, ja jakson suurimmat telkkäkerääntymät painottuivat Ahvenanmaalle ja Rauman seudulle. Edellistalvena 2025 telkkiä talvehti hyvin laajalla, koko Saaristomeren kattavalla ja Selkämerelle ja Suomenlahdella pääkaupunkiseudulle ulottuvalla alueella. Sisämaan sulapaikoilla taas telkkiä näyttää talvehtineen jokseenkin normaalisti, joskin hieman edellistalvea niukemmin.

Telkän kevätmuutto pesimisalueille ajoittuu keskimäärin välille 25.2.-5.5. päämuuton tavanomaisen ajankohdan osuessa huhtikuun 10.-15. päivään. Telkkä on varsin karaistunut vesilintu, ja ensimmäiset telkät saapuvatkin Suomeen heti, kun sulapaikkoja löytyy järvi- ja merialueilla. Syysmuutto talvehtimisalueille tapahtuu naarailla ja koirailla aivan eri aikaan. Koska koiraat eivät osallistu perhe-elämään, ne muuttavat jo heti alkukesästä 25.5.-30.6., ja päämuutto on tavallisesti 5.6. Naaraat puolestaan lähtevät 1.9.-30.12. päämuuton ollessa 30.9.-5.10. Muuttoaikaan suurimmat telkkäparvet tavataan suojaisilla saaristoalueilla. Telkkä on pääosin yömuuttaja.

Telkkä on aikaisemmin ollut tärkeä lintu helpottamaan ihmisten ravintopulaa pitkän ankaran talven jälkeen, kun edelliskesän ja syksyn ruokavarat ovat huvenneet. Rantapuihin rakennettiin uuttuja, joissa telkkiä munitettiin, ja telkänmunat toivat arvokkaan lisän kevään ja alkukesän ruokavalioon. Munitus perustui siihen, että telkkä munii uuden munan varastetun tilalle. Lapin jokivarsilta voi kuulemma vieläkin löytää vanhoja kelopuisia uuttuja, joissa on pöntöntekijän merkit kertomassa vanhoista nautintaoikeuksista. Suomessa munitus kiellettiin vuonna 1868. Telkkää myös metsästettiin, ja se on edelleen riistalintu, joka on rauhoitettu metsästysajan ulkopuolella.

”Tuli sotka, suora lintu;

lenteä lekuttelevi

etsien pesän sijoa,

asuinmaata arvaellen.”

Kalevala 1: 179-182

Telkkää on kutsuttu myös nimellä sotka. Kansalliseepoksessamme Kalevalassa maailma syntyy sotkan munista, kuudesta kultaisesta ja yhdestä rautaisesta. Kalevalan 1. runossa kerrotaan, kuinka Ilmatar ajelehtii raskaana meressä ja sotka laatii pesänsä hänen polvelleen. Kun Ilmatar liikauttaa polveaan, munat vierivät veteen ja hajoavat.

”Ei munat mutahan joua,

siepalehet veen sekahan.

Muuttuivat murut hyviksi,

kappalehet kaunoisiksi:

munasen alainen puoli

alaiseksi maaemäksi,

munasen yläinen puoli

yläiseksi taivahaksi;

yläpuoli ruskeaista

päivöseksi paistamahan,

yläpuoli valkeaista,

se kuuksi kumottamahan;

mi munassa kirjavaista,

ne tähiksi taivahalle,

mi munassa mustukaista,

nepä ilman pilvilöiksi.”

Kalevala 1: 229-244

Mutta oliko Kalevalan sotka lopulta kuitenkaan telkkä, sillä eepoksen lintu muni munansa paljaalle alustalle, ikään kuin maan kamaralle, ja telkkä taas on puhtaasti kolopesijä. Vastaus jäänee arvailuiden varaan. Oli miten oli, ihmisen ja telkän vuorovaikutus on hyvin vanhaa perua, sillä uuttuja on ripustettu jo tuhansia vuosia, ja siten telkkä kuuluu olennaisena osana pohjoisen ihmisen luontosuhteeseen ja siitä nousevaan perimätietoon.

Juha Laaksonen esittelee telkän viikon luontoäänenä 9.4.2023 YLE Areenassa. Voit kuunnella podcastin tästä:

https://areena.yle.fi/1-65283142?utm_medium=social&utm_campaign=areena-ios-share